Tähdet tietävät, Kuu kuuntelee.

Suru ja ilo ovat kuin varjo ja valo,

Aito ei ole elämä, jos toista pelkää. 

Liika aurinko sokaisee,

pimeys ei ansastaan päästä.

Kalenterini sivut ovat hyödyllisin asia, mitä omistan. Onneksi olen luonteeltani ihminen, jolle kiireinen elämäntyyli sopii. Jokainen päivä on uusi seikkailu, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin. Tähän postaukseen pyrin sisällyttämään mahdollisimman laajan kattauksen kaikesta kahden viikon takaa tapahtuneesta, uusista kokemuksista mutta myös vaikeista hetkistä, sillä ne kaikki ovat osa tätä vuotta.

Perjantai syyskuun 11.päivä oli koko edellisen viikon tapaan poikkeuksellisesti pelkkää auringonpaistetta ja hellelukemia. Tuona päivänä pääsin katsomaan ensimmäistä kertaa lukioiden välistä American football-peliä, joka pidettiin Lake Oswego high schoolilla. Katsomorivit olivat täynnä ihmisiä pukeutuneina teeman mukaisesti valkoiseen, punaiseen ja siniseen. 30 asteessa odotimme pelin alkamista useita tunteja, jotta todennäköisyytemme saada kunnolliset paikat kasvaisi. Kohtisuorasta auringonpaisteesta johtuen jokaisen näkemäni oppilaan kasvomaalaukset valuivat pitkin poskia, mutta kukaan ei tuntunut välittävän;oman joukkueen kannustaminen oli paljon tärkeämpää. Musiikki, ryhmähenki ja pelin lopuksi saavutettu voitto saivat minut tuntemaan kuin olisin osa amerikkalaista nuorisoelokuvaa. En ollut kokenut vastaavaa ikinä elämässäni.

O say can you see, by the dawn’s early light,...

Pelin jälkeen suuntasimme vielä koululla järjestettyyn diskoa muistuttavaan loppujuhlaan.

Appelsiininmakuinen taideteos

Heti seuraavana päivänä sain juhlia lisää, kun host-äitini 50-vuotis syntymäpäivien kunniaksi host-perheeni piti suuret juhlat kotonamme. Noin 50 vierasta kulki päivän aikan ovestamme sisään ja ulos, mutta loistavan sään vuoksi tilaa riitti takapihalla kaikille. Sain vihdoinkin mahdollisuuden tavata host-perheeni tuttavaperheen, jolla on juuria kotimaahani: perheen äiti on alunperin Suomesta, ja puhuu suomea edelleen melko hyvin. Hän jopa kysyi haluaisinko tulla vuoteni aikana avustamaan lauantaisin lähialueella pidettävään suomalaiseen kouluun, ja vastaus kysymykseen oli luonnollisesti positiivinen. Juhlat sujuivat ongelmitta, ruoka ja täytekakku katosivat parempiin suihin ja koko illan ajan tunnelmaa loi ulkona stereoista kuuluva rento, juuri tilaisuuteen sopiva musiikki. 

Viikonlopun kruunasi sunnuntai-illan ikimuistoinen tapahtuma, kun pääsin yhdessä AFS- työntekijän kanssa paikalliseen teatteriin jakamaan esitteitä ja avustamaan ihmisiä oikeille istumapaikoille Everything goes- musikaalia varten. Ei alkuunkaan vaativan vapaaehtoistyön päätteeksi sain katsoa 1900-luvun alkuun Charleston-ajalle keskittyvän, todella viihdyttävän ja hienon esityksen maksutta. Kielen kanssa ei tullut juonen ymmärtämisen kannalta ongelmia, vaikka laulujen sanojen perässä oli välillä mahdotonta pysyä. 

Torstaina 17.9. koulun sijaan lähdinkin aamu kuudelta yhdessä muiden Oregonissa sekä Washingtonissa AFS-järjestön kautta vaihto-oppilaina olevien nuorten kanssa järjestömme järjestämälle retkelle Pendleton nimiseen kaupunkiin. Matkan pääohjelmana menimme katsomaan kuuluisaa ja hyvin amerikkalaista rodeotapahtumaa. Rodeo ei omasta mielestäni itsessään ollut kovin mieluisaa kastottavaa, mutta kulttuurillisiin eroihin tutustuminen kuuluu tähän vuoteen.

Härällä ratsastamista...

Intiaanikylä rodeon lähettyvillä.

Vielä samaisena iltana suuntasimme katsomaan Amerikan historiasta kertovaa ulkoilmateatteriesitystä. Lava oli valtava, ja rakentamiseen oli selvästi käytetty aikaa. Esitys kuljetti katsojat intiaaniheimojen vaikeuksista villiin länteen ja ihmisten lisäksi lavalla käytettiin hevosia sekä härkiä luomaan aidompaa tunnelmaa. Tällaistakaan en ilman vaihtovuottani kyllä koskaan olisi päässyt kokemaan.Yövyimme rodeolta kävelymatkan päässä sijaitsevan kirkon alakerrassa, jossa levitimme lattian täyteen makuupusseja ja tutustuimme uusiin ihmisiin, kulttureihin ja kieliin. Iltapalaksi söimme ties kuinka paljon erilaisia suklaahippukeksejä, joita riitti vielä seuraavalle päivälle naposteltavaksi.

Perjantaina aikaisen herätyksen jälkeen kävelimme syömään suuren, amerikkalaisen veteraanien järjestämän aamiaisen läheiseen puistoon. Samalla saimme kuunnella live-kantrimusiikkia ja katsella aamuauringon nousua. Kaupungilla vapaamuotoisen ajanvieton jälkeen keräännyimme katsomaan suurta kaupungin läpi kulkevaa paraatia, jossa intiaanit ja rodeoprisessat ratsastivat kadulla ihmisjoukon hurratessa ja tervehtiessä kulkuetta. Paraati oli itselleni mieluisin kokemus koko retken ajalta, koska sillä hetkellä, katsellessani intiaanien ja orkesterien kulkevan ohitseni, en voinut ajatella muuta, kuin kuinka onnellisessa asemassa olenkaan saadasseni kokea jotakin tällaista.  

Maisemia matkalta

Kaiken tämän ylimääräisen ohella myös arki tällä Amerikassa on alkanut tulla tutuksi. Koulu sujuu paremmin kuin kuvittelin. Jokaisessa aineessa on omat haasteensa, mutta periksiantamattomuutta kyllä löytyy. Listaan seuraavaksi joitakin kouluun liittyviä arkipäiväisiä asioita oppitunneista projekteihin ja vaikeuksista onnistumisiin.
Englannin opettajani pitää siis luokallemme joka neljäs tunti sanakokeen, kuten jo edelliseen postaukseen kirjoitin, ja ensimmäisestä testistä sain yllättäen pöytäryhmäni korkeimman pistemäärän...hieman epäilyttävää amerikkalaisten kannalta. Englannin projektia varten valitsin She´s Come Undone- nimisen romaanin, josta on tarkoitus etsiä erilaisia Amerikassa esiintyviä yhteiskunnallisia ongelmia myöhempää käyttöä varten. Tämä on osoittautunut huomattavasti helpommaksi kuin aluksi ajattelin. Matematiikka on suurimmalta osin helpompaa kuin mihin olen tottunut, mutta tälle vastapainona jokaisella tunnilla pidettäviin testeihin harjoitteleminen sekä monisivuisten kotitehtävien tekeminen vie aikaa turhauttavan paljon. Kuorossa viihdyn todella hyvin, ja olen saanut mahdollisuuden laulaa englannin lisäksi myös ranskaksi. Esiintymisiä on jo syksyn aikana muutamia kalenteriin merkittynä, ja mittatilaumekkojen tulisi saapua muutaman viikon sisällä. Kuoron kautta saan myös ostettua ryhmän nimellä ja koulun logolla varustetun Spirit-collegepaidan, joka ehdottomasti tulee mukaani Suomeen, kun on lähdön aika. 
Amerikkalaisen jalkapallon ohjeet ovat liikuntatunnilla vähitellen tulleet selviksi, mutta oma suoritukseni kyseisessä lajissa kentällä ei ole aivan loistotasoa tainnut olla...onneksi vaihdoimme monen viikon jälkeen lopulta ultimate frisbeehen, jota olen sentään aiemmin pelannut. 

Historian tunnit alkavat aina oppilaan esittelemällä artikkelilla, josta seuraavat 15-20 minuuttia keskustellaan ja väitellään opettajan seuraten sivusta oppilaiden tuntiaktiivisuutta. Olen onnistunut ilmaisemaan mielipiteeni lähes joka tunnilla, mutta muutaman kerran artikkelien sanasto on ollut liian vaikeaa käännettäväksi tarpeeksi hyvin pystyäkseni sanomaan yhtään mitään. Historian tunneista ja opettajasta pidän kyllä paljon, mikä helpottaa kielen kanssa pärjäämistä. Journalismin haastattelujen ja uutisjuttujen kanssa en voi muuta kuin yrittää parhaani, ja ainakin tähän asti se on riittänyt hyvin. Tällä hetkellä tehtävänäni on kirjoittaa oikea uutisjuttu haastattelujen pohjalta, ja olen tehtävästä itseasiassa melko innostunut, sillä olen päättänyt kirjoittaa vaihto-oppilaaksi lähtemisestä. Ekologian tunneilla tutkimme Lake Oswegon puroja kävelemällä paikanpäälle vesistöjen luokse, ja testaamalla tunnilla opittuja asioita luonnossa. Vaikka palautettavia kotitehtäviä onkin paljon, olen oppinut nykyisestä asuinympäristöstäni valtavasti uutta tietoa.

Asia, joka auttaa minua täällä, on usko siihen, että kaikki tapahtuu juuri niin kuin on tarkoitettu. Kaikki tulee kääntymään parhain päin, vaikka ajatus selviytymisestä tuntuisikin aluksi mahdottomalta. Joskus on tarpeellista hengähtää ja vain elää päivä kerrallaan. Vasta silloin voi nähdä selkeästi ja ymmärtää.