30. elokuuta 2015

Vielä kauempana.

Toisena viikonloppuna pääsin matkustamaan host-perheeni mukana Keski-Oregoniin, Bend-nimiseen kaupunkiin, jossa host-isäni sisko miehineen pitää asuntoa vuokralla matkustajia varten. Saimme yöpyä heidän vierainaan kolmen päivän ajan, vaikka paljon emme ehtineetkään itse talossa aikaa viettää. Täytyy vielä sanoa, että vieraanvaraisuus oli ylintä luokkaa, sillä isäntäväki itse valmisti päivittäin todella hyvän aamiaisen ja iltaruoan meille tarjottavaksi, sekä oli kiinnostunut minusta ja kotimaastani. Joka ilta katselin porealtaasta tähtitaivaalle täysikuun hehkuessa ja mietin, kuinka kaukana oikeasti olenkaan kodistani ja perheestäni. Vastapäätäni istuva samaiset mietteet omaava Maite sanoi silloin, että ainakin voimme katsella samoja tähtiä kuin perheemme kotona.

Perjantai aamupäivällä ajoimme piknikille Newberry national volcanic monumentille, joka on kauan aikaa sitten ollut suuri toimiva tulivuori. Purkauksen jälkeen kraateriin on muodostunut mm. kaksi järveä, East ja Paulina, joka näkyy alla olevissa kuvissa. Kraaterin sisällä on nykyään paljon alueita leiriytymistä ja vaeltamista varten, ja järvet toimivat hyvinä kalastuspaikkoina. En ollut ikinä nähnyt mitään vastaavaa. Maisemat olivat sanoinkuvaamattoman kauniita, ja koko paikka huokui tyyneyttä.


Paulina lake aamuauringossa

Syötyämme eväämme suuntasimme monumentissa sijaitsevalle Obsidian trail-vaellusreitille. Kävelimme suuren tuliperäisistä kivistä muodostuneen keon päälle, jonka huipulta näkyi pitkälle kraaterin eri osiin asti. Mikä teki kaikesta vielä hienompaa oli se, että mustan kiiltävää obsidiaani-kiveä esiintyy vain harvassa paikassa koko maailmassa. 

Amerikassa ihmisten on tapana rakennella
 kivitorneja vaellusreittien varrelle.



Tuli-Ilma-Vesi-Maa
Newberry national volcaniv monumentilla olisi ollut vielä paljon enemmän tarjottavaa, mutta kiireisen aikataulumme vuoksi ehdimme käydä enää ainoastaan yhdellä nähtävyydellä. Onnekseni valintamme kohteeksi osuivat Paulina-vesiputoukset, joiden näkemistä henkilökohtaisesti odotin eniten kaikista nähtävyyksistä. Host-vanhempani kertoivat putousten olevan tänä vuonna normaalia vaatimattomammat vähäisen vesimäärän takia. Tämä johtuu Yhdysvaltojen länsirannikon poikkeuksellisen kuivasta kesästä, mikä on aiheuttanut myös todella paljon metsäpaloja ainakin Oregonissa. Koska itse en ollut kuitenkaan aikaisemmin vesiputousta nähnyt, eikä näin ollut mitään mihin verrata, oli näky mielestäni mykistävän kaunis. Katsoin nyt omin silmin sellaista maisemaa, jonka näkemisestä olin vasta vähän aikaa sitten haaveillut We heart it-sivuston kautta.
Paulina falls


Illalla host-äitini mennessä viinimaistajaisiin Bendin keskustaan yhdessä host-isäni siskon ja tämän miehen kanssa minä ja Maite pääsimme samalla kyydillä kaupungille. Tehtävänämme oli kävellä keskustassa sijaitsevaa joen rantaa pitkin pieni lenkki ja samalla katsella, miltä Bend näytti ilman maalaismaisemia ja vuoristoja. Viimeksi mainitun osan suoritimme kunnialla loppuun, mutta reittivalintamme ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Päädyimme loppujen lopuksi kiertämään kaupunkia ympäri, emmekä vieläkään voi ymmärtää, mihin se joki oikein katosi. Löysimme lopulta kuitenkin onneksi takaisin sovitun kaupparivistön eteen juuri sovittuun aikaan, ja kierrellessämme ympäri kaupunkia ehdin ainakin tutustua Maiteen ja Baskimaahan paljon paremmin. Paluumatkallamme ajoimme vielä läheiselle buttelle, joka on siis nimitys jyrkkäreunaiselle kukkulalle. Jälleen kerran maisemat huipulta olivat upeat, ja todellakin näki kuinka vuoristot ympäröivät Bendin kaupunkia.

Lauantaina herätyskelloni soi kuudelta, sillä olin lähdössä jo kahdeksalta host-vanhempieni sekä Maiten kanssa vaeltamaan Smith rock state parkkiin. Ensimmäinen kertani myös tällä saralla. Ylös yli 1000 metriin asti käveleminen ei ollut niin raskasta kuin kuvittelin, pikemminkin nautin koko matkan ajan. Niin sääli, ettei Suomessa tällaista pysty harrastamaan... Alastulo osottautui kuitenkin hankalammaksi, sillä jalkapohjan lihakset tuli pitää koko ajan jännittyneinä vuoren jyrkkyyden takia. Myös lämpötila alkoi kohota kiihtyvää tahtia heti yhdeksän jälkeen. Hauskaa minulla kuitenkin oli, ja kaiken täällä syömäni jälkeen pitkähkö aamutreeni ei välttämättä ollut ihan huono ajatus. Vaikka saavuimme Smith rock parkiin jo aikaisin aamusta, lähes koko parkkitila oli jo täynnä autoja. Meille selvisi, että samaisena aamuna Smith rockin vaellusreitti toimi myös maraton- sekä juoksukilpailuratana. Tästä johtuvasta väistelystä huolimatta selvisimme vaellusretkestämme ja pääsimme syömään lounasta todella hyvään meksikolaiseen ravintolaan.

Matkalla huipulle
Näkymät Bendiin korkeimmalta kohdalta.
Alaspäin kulkevan reitin nimi on Misery ridge trail, joka suomenettuna voisi
 tarkoittaa kärsimyksen harjannetta...Maisemat kuitenkit olivat kaukana kurjuudesta.
Kuuluisa Monkey face rock

Samaisena päivänä pääsin vielä katsomaan läheistä kanjonia, jossa noin kuukausi sitten alettiin järjestää benji-hyppyjä. Itse jätin tällä kertaa väliin, mutta näimme kyllä, kun muutamat hullunrohkeat ihmiset asettivat henkensä köyden varaan ja hyppäsivät. Tämän jälkeen suuntasimme kohti hyvin amerikkalaista vanhojen autojen näyttelyä, josta jopa minä, henkilö, joka ei ymmärrä autoista yhtikäs mitään, sain positiivisen kokemuksen. Illalla levon jälkeen kävin host-perheeni kanssa vielä kävelemässä Bendin keskustassa sijaitsevassa puistossa, joka näytti mystiseltä metsäpaloista kulkeutuvan savun takia.

Sunnuntai aamupäivällä oli aikamme jättää Bend, ja lähteä ajamaan noin kolmetuntiselle matkalle kotia kohti. Viikonlopun kruunasi pysähdyspaikkamme pienessä laskettelukeskuskylässä. Kävimme syömässä ihanassa aamupala-lounaskahvilassa, joka oli kuin suoraan amerikkalaisista elokuvista. Kanavoileivän päätteeksi jaoimme seitsemän ihmisen kesken valtavan mutta herkullisen donitsin, joka oli kuorrutettu rasvaisella vaahterasiirappikuorrutteella. Aivan ihanan viikonlopun sain täällä kokea, ja näin asioita, joita tuskin ilman vaihtovuottani olisin ikinä tullut näkemään.























24. elokuuta 2015

Pikkuhiljaa.

Ensimmäinen viikkoni Amerikassa on nyt takana päin. Päiviin on mahtunut kaikenlaista, vaikka syyslukukausi ei minun eikä host-siskojenikaan koulussa ole vielä alkanut. Host-perheeni talo sijaitsee kauniilla lähiöalueella, jossa talot näyttävät ainakin omasta mielestäni perinteisiltä amerikkalaisilta lapsiperheiden omakotitaloilta. Lähiseutu ja ylipäänsä arkiset asiat kuten ruokailuajat ovat alkaneet vähitellen muuttua tutummiksi.


Ulko-ovea koristi tällainen juliste.
Maite (viikon luonamme asuva vaihto-oppilas) ja minä tulevan koulumme edessä.
Ensimäisinä päivinä perheen isä vei minut ja
Maiten kierrokselle Portlandiin. Kaupunki näytti upealta monine ravintoloineen, kahviloineen ja ihmisiä täynnä olevine katuineen. Pysähdyimme jäätelöille ja sain yllättyä jäätelöpallon suuresta koosta. Mauksi valitsin minttuisen suklaakeksijäätelön, joka valitettavan nopeasta sulamistahdista huolimatta oli maultaan vielä nimeään parempi. Samalla kun söimme kiertelimme myös hetken jalkaisin nähdäksemme kaupungin yleisilmettä, josta löytyy hieman kuvia alapuolella.




Kahtena seuraavana päivänä vietin useita tunteja läheisellä uimarannalla host-siskojeni kanssa. Rannalla oli myös kioski, josta saimme ainakin omaan tottumukseeni nähden todella halvalla naposteltavaa kuten jäähilejuomia ja pieniä karkkipusseja. Jatkuvan kuumuuden takia edes vihertävä vesi ei estänyt uimista. Auringossa loikoilun lisäksi tytöt ovat halunneet kokeilla uusia hiustyylejä niin minulle kuin Maitellekin. Pääsin myös itse kokeilemaan hiustenlaittoa, kun toinen siskoista pyysi jotakin prinsessalle sopivaa vaikeasti tehtävää kampausta. Päivät yleensä ovat kuluneet leikkiessä siskojen kanssa, täytellessä kouluun tarvittavia papereita ja vain totutellessa uuteen elämäntyyliin.

Kaunis näky uimarannalta
Host-siskolle tekemäni kampaus



Keskiviikko iltana pääsin katsomaan ilmaista ulkoilmakonserttia läheiseen puistoon Maiten sekä host-äitini kanssa. En ollut aikaisemmin käynyt tällaisessa tapahtumassa, joten väenpaljous kyllä yllätti minut. Espanjalaistyylisen musiikin tahdissa ihmiset pitivät hauskaa, tapasivat tuttaviaan, söivät ja rohkeimmat pariskunnat ja lapset jopa tanssivat latinorytmien tahtiin. Tapasin host-perheeni tuttavaperheen, jonka kanssa tulen viettämään monia juhlapyhiä yhdessä. Perheen minua muutaman vuoden nuorempi tytär näytti minulle ja Maitelle lähiympäristöä, ja ehdimme hieman tutustua toisiimme. Tähän väliin täytyy sanoa, että kaikki ihmiset, joille olen tähän asti puhunut, ovat olleet ystävällisiä, kiinnostuneita ja jollakin tapaa helpommin lähestyttäviä kuin suomalaiset. Host-perheeni on keksinyt kaikenlaista tekemistä ennen koulujen alkua ja muutenkin todella mukava minua kohtaan. Sitten on vielä tietenkin ruoka.
En oikeastaan tiennyt mitä odottaa ruoalta tänne saapuessani, sillä perhe vaikuttaa niin paljon siihen, miten vaihto-oppilas tulee Amerikassa syömään. Kaikista erikoisinta omalla kohdallani oli huomata, kuinka paljon useammin tulen syömään ulkona erilaisissa ravintoloissa. Tähän asti olen jo kokeillut meksikolaista ruokaa, täyttäviä voileipiä sekä perinteisen amerikkalaisen hampurilaisannoksen. Myös aamupalat eroavat välillä todella paljon siitä, mihin olen tottunut. Maito ei ole rasvatonta, minkä takia veden juontini on lisääntynyt entisestä, mutta hedelmiä on onneksi tarjolla enemmän kuin mitä odotin, mikä oli pieni helpotus. Täytyy vain sanoa, että kaikki tähän asti suuhuni laittama on ollut todella hyvää! Niin kotona tehty kuin ravintolan listalta valittu.

Kenties donitsi aamupalan jälkeen? Hyvää oli.
Viikonlopun aamiainen host-isäni siskon luona 

Sanoja ei tarvita.



Kotiani lähellä sijitseva Westlake park on jo tullut tutuksi hide and go seek-leikin ansiosta.





18. elokuuta 2015

Kun se onkin totta.

Torstaina lensin Islannin kautta Seattleen yhdessä kolmen muun suomalaistytön kanssa. Myöhemmin saimme selville, että Islannista lähtien samassa koneessa meidän kanssamme matkusti sekä ruotsalaisia että ranskalaisia AFS vaihto-oppilaita. Turvatarkastukset yms. sujuivat harmittomasti mutta toisella lennollamme ei tarjottukaan luvattua ilmaista ateriaa, joten yli päivän olimme nälissämme. Odotetusti olin todella väsynyt lentokoneessa aikaerosta sekä istumisesta johtuen. Ikkunasta ulos katsoessa aurinko seurasi kaikkialle. Aivan kuin olisimme paenneet yötä. Lentoasemalla meitä vastassa oli USA:n AFS:sän vapaaehtoisia, jotka ohjastivat meidät järjestölle varattuun bussiin. Lyhyen matkan päässä olevaan hotelliin jätettiin kaikki muut paitsi Portlandiin jatkavat vaihto-oppilaat -oma matkani siis jatkui vielä yli kymmenen tuntisen lennon jälkeen. Bussimatkani kesti alle kolme tuntia ja suurin osa siitä taisi tulla nukuttua. Sain matkalla varmistuksen siitä, että tulen lauantaihin asti pysymään AFS vapaaehtoisen kotona, minkä jälkeen siirryn asumaan host-perheeni luo.

Cookie ja berry gillato
Loputtomalta tuntuvan bussimatkan jälkeen siirryin espanjalaisen tytön kanssa AFS-vapaaehtoisen autoon ja ajoimme hänen kotiinsa. Koska saavuimme keskiyön aikaan, perheen lapset olivat jo nukkumassa, enkä itsekään ehtinyt muuta kuin syödä nopeasti, pestä hampaani ja painua pehkuihin. Yön aikana heräilin muutaman kerran aikaeron takia, mutta aamulla jo kahdeksan aikoihin olin kuitenkin yllättävän pirteä ja valmis aloittamaan vaihtovuoteni. Aamiaiseksi söin paahtoleivän, jonka sisällä oli paistettu kanamuna ja koko päivä kului leikkiessä perheen yksi-ja kolmevuotiaan lapsen sekä perheen koiran kanssa. Illalla olimme kävelyllä lähiseudulla, ja sain maistaa gillatoa ensi kertaa elämässäni.
Seuraavana aamuna söin perheen äidin tekemiä paksuja, pähkinöitä sisältäviä vohveleita, ja pian tämän jälkeen suuntasimme kohti kirkkoa, jossa tulisimme tapaamaan host-vanhempamme.

Leikkejä naapureiden kanssa
vapaaehtoisperheen koti
Perheen 1-vuotias
Oregonin kasvillisuus on runsasta ja vehreää.

Uusi huoneeni
Lauantaina tapasin host-perheeni ensimmäistä kertaa. He odottivat minua kukkakimpun sekä Welcome home-ilmapallon kera. Kun AFS:sän henkilökunta oli ottanut meistä perinteisen ensitapaamis-valokuvan, pääsimme lähtemään ajamaan uutta kotia kohti. Matkalla perhe vei minut syömään lounasta meksikolaiseen ravintolaan, jonka jälkeen näin vihdoinkin, miltä kotini näytti. Perhe oli todella mukava ja esitteli minulle huoneeni sekä muita osia talosta. Vielä samaisena päivänä kävimme kävelyllä katsomassa viikon meidän kanssamme asuvan vaihto-oppilaan tulevaa kotia. 
Niin moni asia on täällä toisin kuin Suomessa. Ensimmäisenä päivänä huomasin ilman olevan raskaampaa ja säätiedotusten mukaan lämpötilan on tarkoitus nousta entisestään lähipäivien aikana. Aamupalat ainakin tähän asti ovat olleet paljon suurempia ja täyttävämpiä kuin mihin olen tottunut. Myös autojen keskimääräinen koko on suurempi. Kasvillisuuden määrä on suurinpiirtein samankaltainen, mutta kasvit eroavat toisistaan. Täällä puusto on todella korkeaa, eivätkä havupuut kuulu enemmistöön ainakaan näkemäni perusteella. Suurin eroavaisuus on kuitenkin englannin kieli. Puhuminen ei kuitenkaan ole tuottanut vielä vaikeuksia ainakaan yhtä paljon kuin odotin sen tuottavan. Täällä tapahtuu niin paljon asioita, etten tiedä, milloin ehdin kirjoittaa kaikesta. Tässä vaiheessa matkaa pääni sisällä on samaan aikaan tyhjiö ja sekamelska. Samaan aikaan tuntuu kummalliselta, iloiselta sekä haikealta. Toivottavasti arjen täällä alkaessa sujua myös vihdoin tuntuisi siltä, että asun täällä. Ihan oikeasti.

Perhe oli merkinnyt nykyisen sijaintini huoneessani olevaan tauluun.










12. elokuuta 2015

Ennen kuin lähden.

Vihdoinkin olen saanut matkalaukkuni ja reppuni pakattua siihen kuntoon, missä niiden on tarkoitus huomenna lähteä mukaani. Matkalaukullisen tavaraa olen nyt kolmesti purkanut ja pakannut uudestaan yrittäen mahduttaa kaiken tarvittavan sallittuun kilomäärään. Tietokone, järjestelmäkamera sekä monet johdot ja laturit painavat jo itsessään niin paljon, ettei käsimatkatavaroidenkaan valitseminen ja pakkaaminen helpoimmasta päästä ole ollut. Sormet ristissä täytyy lentokentällä kulkea ja toivoa, ettei kodin vaaka ainakaan hirveästi ole lukemia vääristellyt.

Kaikesta tästä huolimatta odotan lähtöäni ja etenkin Yhdysvaltoihin saapumista innolla. Sain muutama päivä sitten kuulla host-perheeltäni, että ensimmäisen viikon ajan perheessä tulee lisäkseni asumaan vaihto-oppilastyttö Espanjasta hänen host-perheensä ollessa vielä lomamatkalla. Tulemme käymään sama koulua ja asumaan melko lähekkäin, joten hyvä päästä puhumaan jollekin, joka on samankaltaisessa elämänvaiheessa. Koska tämän postauksen oli kuitenkin tarkoitus käsitellä pakkaamista, alla liitettynä hieman kuvia...
Farkut, ratsastushousut/legginsit, juoksutrikoot sekä shortsit.
  Lökäreillä lähden istumaan koneeseen.


Ohut kauluspaita ja puolipitkähihainen
 
Viisi siistiä toppia/T-paitaa

Toppeja myös urheiluun.
Musta mekko
                      
Yöpuvuiksi shortsit ja pitkät housut sekä kahdet paidat.  Mukaan lähtee myös musta toppi.



Huomenna aamulla lökäreiden lisäksi puen harmahtavan topin, farkkutakin ja Niken lenkkarit. Matkalaukussa kuvissa näkyvien lisäksi pakattuina odottavat kaksi jakkua, tuulitakki, villatakki, neulepusero, villasukat, korkokengät, ballerinat, muutama koru sekä kello. Tietenkin vaatekappaleiden lisäksi tilaa vievät mm. hygieniatarvikkeet, tuliaiset, kärkitossut ja pianonuotit.

Alla vielä kuvia tiistaina minulle pidetyistä yllätysjuhlista, joihin perheeni oli kutsunut lähimmäisiä sukulaisia sekä kavereitani.