Suru ja ilo ovat kuin varjo ja valo,
Aito ei ole elämä, jos toista pelkää.
Liika aurinko sokaisee,
pimeys ei ansastaan päästä.
Kalenterini
sivut ovat hyödyllisin asia, mitä omistan. Onneksi olen luonteeltani
ihminen, jolle kiireinen elämäntyyli sopii. Jokainen päivä on uusi
seikkailu, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin. Tähän postaukseen
pyrin sisällyttämään mahdollisimman laajan kattauksen kaikesta kahden
viikon takaa tapahtuneesta, uusista kokemuksista mutta myös vaikeista
hetkistä, sillä ne kaikki ovat osa tätä vuotta.
Perjantai
syyskuun 11.päivä oli koko edellisen viikon tapaan poikkeuksellisesti
pelkkää auringonpaistetta ja hellelukemia. Tuona päivänä pääsin
katsomaan ensimmäistä kertaa lukioiden välistä
American football-peliä,
joka pidettiin Lake Oswego high schoolilla. Katsomorivit olivat täynnä
ihmisiä pukeutuneina teeman mukaisesti valkoiseen, punaiseen ja
siniseen. 30 asteessa odotimme pelin alkamista useita tunteja, jotta
todennäköisyytemme saada kunnolliset paikat kasvaisi. Kohtisuorasta
auringonpaisteesta johtuen jokaisen näkemäni oppilaan kasvomaalaukset
valuivat pitkin poskia, mutta kukaan ei tuntunut välittävän;oman
joukkueen kannustaminen oli paljon tärkeämpää. Musiikki, ryhmähenki ja
pelin lopuksi saavutettu voitto saivat minut tuntemaan kuin olisin osa
amerikkalaista nuorisoelokuvaa. En ollut kokenut vastaavaa ikinä
elämässäni.
|
O say can you see, by the dawn’s early light,... |
|
Pelin jälkeen suuntasimme vielä koululla järjestettyyn diskoa muistuttavaan loppujuhlaan. |
|
|
|
|
Appelsiininmakuinen taideteos |
Heti seuraavana
päivänä sain juhlia lisää, kun host-äitini 50-vuotis syntymäpäivien
kunniaksi host-perheeni piti suuret juhlat kotonamme. Noin 50 vierasta
kulki päivän aikan ovestamme sisään ja ulos, mutta loistavan sään vuoksi
tilaa riitti takapihalla kaikille. Sain vihdoinkin mahdollisuuden
tavata host-perheeni tuttavaperheen, jolla on juuria kotimaahani:
perheen äiti on alunperin Suomesta, ja puhuu suomea edelleen melko
hyvin. Hän jopa kysyi haluaisinko tulla vuoteni aikana avustamaan
lauantaisin lähialueella pidettävään suomalaiseen kouluun, ja vastaus
kysymykseen oli luonnollisesti positiivinen. Juhlat sujuivat ongelmitta,
ruoka ja täytekakku katosivat parempiin suihin ja koko illan ajan
tunnelmaa loi ulkona stereoista kuuluva rento, juuri tilaisuuteen sopiva
musiikki.
|
|
Viikonlopun kruunasi
sunnuntai-illan ikimuistoinen tapahtuma, kun pääsin yhdessä AFS-
työntekijän kanssa paikalliseen teatteriin jakamaan esitteitä ja
avustamaan ihmisiä oikeille istumapaikoille Everything goes- musikaalia
varten. Ei alkuunkaan vaativan vapaaehtoistyön päätteeksi sain katsoa
1900-luvun alkuun Charleston-ajalle keskittyvän, todella viihdyttävän ja
hienon esityksen maksutta. Kielen kanssa ei tullut juonen ymmärtämisen
kannalta ongelmia, vaikka laulujen sanojen perässä oli välillä
mahdotonta pysyä.
Torstaina
17.9. koulun sijaan lähdinkin aamu kuudelta yhdessä muiden Oregonissa
sekä Washingtonissa AFS-järjestön kautta vaihto-oppilaina olevien
nuorten kanssa järjestömme järjestämälle retkelle Pendleton nimiseen
kaupunkiin. Matkan pääohjelmana menimme katsomaan kuuluisaa ja hyvin
amerikkalaista rodeotapahtumaa. Rodeo ei omasta mielestäni itsessään
ollut kovin mieluisaa kastottavaa, mutta kulttuurillisiin eroihin
tutustuminen kuuluu tähän vuoteen.
|
Härällä ratsastamista... |
|
Intiaanikylä rodeon lähettyvillä. |
|
|
Vielä
samaisena iltana suuntasimme katsomaan Amerikan historiasta kertovaa
ulkoilmateatteriesitystä. Lava oli valtava, ja rakentamiseen oli
selvästi käytetty aikaa. Esitys kuljetti katsojat intiaaniheimojen
vaikeuksista villiin länteen ja ihmisten lisäksi lavalla käytettiin
hevosia sekä härkiä luomaan aidompaa tunnelmaa. Tällaistakaan en ilman
vaihtovuottani kyllä koskaan olisi päässyt kokemaan.Yövyimme rodeolta
kävelymatkan päässä sijaitsevan kirkon alakerrassa, jossa levitimme
lattian täyteen makuupusseja ja tutustuimme uusiin ihmisiin,
kulttureihin ja kieliin. Iltapalaksi söimme ties kuinka paljon erilaisia
suklaahippukeksejä, joita riitti vielä seuraavalle päivälle
naposteltavaksi.
Perjantaina
aikaisen herätyksen jälkeen kävelimme syömään suuren, amerikkalaisen
veteraanien järjestämän aamiaisen läheiseen puistoon. Samalla saimme
kuunnella live-kantrimusiikkia ja katsella aamuauringon nousua.
Kaupungilla vapaamuotoisen ajanvieton jälkeen keräännyimme katsomaan
suurta kaupungin läpi kulkevaa paraatia, jossa intiaanit ja
rodeoprisessat ratsastivat kadulla ihmisjoukon hurratessa ja
tervehtiessä kulkuetta. Paraati oli itselleni mieluisin kokemus koko
retken ajalta, koska sillä hetkellä, katsellessani intiaanien ja
orkesterien kulkevan ohitseni, en voinut ajatella muuta, kuin kuinka
onnellisessa asemassa olenkaan saadasseni kokea jotakin tällaista.
|
Maisemia matkalta |
|
|
Kaiken tämän ylimääräisen ohella myös arki tällä
Amerikassa on alkanut tulla tutuksi. Koulu sujuu paremmin kuin
kuvittelin. Jokaisessa aineessa on omat haasteensa, mutta
periksiantamattomuutta kyllä löytyy. Listaan seuraavaksi joitakin
kouluun liittyviä arkipäiväisiä asioita oppitunneista projekteihin ja
vaikeuksista onnistumisiin.
Englannin opettajani pitää siis
luokallemme joka neljäs tunti sanakokeen, kuten jo edelliseen
postaukseen kirjoitin, ja ensimmäisestä testistä sain yllättäen
pöytäryhmäni korkeimman pistemäärän...hieman epäilyttävää
amerikkalaisten kannalta. Englannin projektia varten valitsin
She´s Come Undone-
nimisen romaanin, josta on tarkoitus etsiä erilaisia Amerikassa
esiintyviä yhteiskunnallisia ongelmia myöhempää käyttöä varten. Tämä on
osoittautunut huomattavasti helpommaksi kuin aluksi ajattelin.
Matematiikka on suurimmalta osin helpompaa kuin mihin olen tottunut,
mutta tälle vastapainona jokaisella tunnilla pidettäviin testeihin
harjoitteleminen sekä monisivuisten kotitehtävien tekeminen vie aikaa
turhauttavan paljon. Kuorossa viihdyn todella hyvin, ja olen saanut
mahdollisuuden laulaa englannin lisäksi myös ranskaksi. Esiintymisiä on
jo syksyn aikana muutamia kalenteriin merkittynä, ja mittatilaumekkojen
tulisi saapua muutaman viikon sisällä. Kuoron kautta saan myös ostettua
ryhmän nimellä ja koulun logolla varustetun Spirit-collegepaidan, joka
ehdottomasti tulee mukaani Suomeen, kun on lähdön aika.
Amerikkalaisen
jalkapallon ohjeet ovat liikuntatunnilla vähitellen tulleet selviksi,
mutta oma suoritukseni kyseisessä lajissa kentällä ei ole aivan
loistotasoa tainnut olla...onneksi vaihdoimme monen viikon jälkeen
lopulta ultimate frisbeehen, jota olen sentään aiemmin pelannut.
Historian
tunnit alkavat aina oppilaan esittelemällä artikkelilla, josta
seuraavat 15-20 minuuttia keskustellaan ja väitellään opettajan seuraten
sivusta oppilaiden tuntiaktiivisuutta. Olen onnistunut ilmaisemaan
mielipiteeni lähes joka tunnilla, mutta muutaman kerran artikkelien
sanasto on ollut liian vaikeaa käännettäväksi tarpeeksi hyvin
pystyäkseni sanomaan yhtään mitään. Historian tunneista ja opettajasta
pidän kyllä paljon, mikä helpottaa kielen kanssa pärjäämistä.
Journalismin haastattelujen ja uutisjuttujen kanssa en voi muuta kuin
yrittää parhaani, ja ainakin tähän asti se on riittänyt hyvin. Tällä
hetkellä tehtävänäni on kirjoittaa oikea uutisjuttu haastattelujen
pohjalta, ja olen tehtävästä itseasiassa melko innostunut, sillä olen
päättänyt kirjoittaa vaihto-oppilaaksi lähtemisestä. Ekologian tunneilla
tutkimme Lake Oswegon puroja kävelemällä paikanpäälle vesistöjen
luokse, ja testaamalla tunnilla opittuja asioita luonnossa. Vaikka
palautettavia kotitehtäviä onkin paljon, olen oppinut nykyisestä
asuinympäristöstäni valtavasti uutta tietoa.
Asia, joka
auttaa minua täällä, on usko siihen, että kaikki tapahtuu juuri niin
kuin on tarkoitettu. Kaikki tulee kääntymään parhain päin, vaikka ajatus
selviytymisestä tuntuisikin aluksi mahdottomalta. Joskus on
tarpeellista hengähtää ja vain elää päivä kerrallaan. Vasta silloin voi
nähdä selkeästi ja ymmärtää.