Pitkän matkan takaa.

Viikot ovat vierähtäneet ohitseni sitä vauhtia, että muutama päivän kuluttua tulee tulostani kuluneeksi neljä kuukautta. Uskomatonta. Paljon on jälleen ehtinyt tapahtua sitten viime postauksen, ja nyt vihdoinkin sain järjestettyä aikaa kirjoitella, ja samalla palauttaa mieleeni useamman viikon takaisia tapahtumia.

Lokakuun loppupuolella pääsin koulun Bel Canto-kuoron jäsenenä osallistumaan kahteen erilaiseen kuorokonserttiin. Ensimmäinen oli omalla koulullamme järjestetty vuosittainen syyskonsertti, jossa kaikki lukiomme viisi kuoroa esiintyivät, ja toinen Portlandissa sijaitsevassa lukiossa pidetty kuorofestivaali. Syyskonsertissa olimme pukeutuneet amerikkalaiseen tyyliin kaapuihin, joita olen tottunut kuvittelemaan gospel laulajien usein pitävän. Syyslukukauden alussa tilaamamme mittatilausmekot ehtivät onneksemme saapua toiseen esitykseemme mennessä. Festivaaleilla tunnelma oli todella kannustava, ei lainkaan kilpailuhenkinen, kuorojen esiintyessä toisilleen ja ammattilaisen antaessa palautetta jokaisen esityksen jälkeen. Molemmat esiintymiskertamme menivät kuoromme osalta hyvin, ja tuntuihan se hienolta päästä kokemaan amerikkalaisten koulujoukkueiden yhteishenki tällaisella tavalla.

Bel Canto ja afrikkalainen tervehtimislaulu- itse olen eturivissä kahdeksas oikealta

Astoria Column

23.päivä lokakuuta pääsin matkustamaan viikonlopuksi perheeni mukana uudestaan yhteen lempipaikoistani, länsirannikolle. Viivyimme perheen tuttavapariskunnan kanssa heille perinnöksi jääneessä asunnossa Astoria-nimisessä pikkukaupungissa aivan meren äärellä. Kolmen päivän aikana ehdin käydä katsomassa Astoria Column- näkötornia, kävellä useamman kerran rannalle, nähdä kaupungin rakennustyyliä, pelata lautapelejä, nähdä ensimmäistä kertaa meduusoja, käydä ostoksilla läheisessä kahvilassa, maistaa aitoa kotitekoista mac&cheese:iä sekä sekä nauttia Oregonin syksyisistä sadekuuroista.

Ensimmäinen hiekkalinnani

 Tyyni aamu, meri ja aurinko

Trick or treat?

Jo lokakuun alusta lähtien merkkejä halloweenin lähestymisestä oli lähes mahdotonta olla huomaamatta, ja mitä lähemmäs itse karkki vai kepponen- päivää tultiin, sitä innokkaammaksi ihmiset muuttuivat. Kauppojen valikoimat pursuivat koristeita ja naamiaisasuja, ja naapureiden pihat muistuttivat vaarallisen paljon stereotyyppistä amerikkalaista koristelua: missään ei säästellä! Host-perheeni mukana pääsin muutamaan halloween-tarvikekauppaan, joiden valikoimista löytyi kaikkea mahdollista maapähkinävoileipäasusta mekaanisiin kummituksiin.

Aherruksen tulos

Päivää ennen halloweenia menin koulukavereideni kanssa katsomaan yhtä lukukauden viimeisimmistä jalkapallopeleistä läheiselle lukiolle. Halloweenin kunniaksi katsojien oli tarkoitus pukeutua naamiaisasuihin, mistä sain itse tietää vasta liian myöhään ehtiäkseni ostamaan puvun. Omasta kaapistani täytyi sitten etsiä jotakin päälle pantavaa, ja päädyinkin pukeutumaan 50-luvun tyyliin kampauksineen päivineen. Kaatosateen takia päädyimme melko pian jättämään pelin katsomisen, ja siirryimmekin viihtyisään lounasravintolaan lämmittelemään ja syömään. Itse halloweenin vietin ihanan leppoisissa merkeissä host-perheeni kanssa ja pääsin jopa katsomaan host-siskojeni, (riikinkukkotytön sekä noidan), tuottoisaa karkki vai kepponen- kierrosta taka-alalta.

Portlandissa valokuvaamista riittäisi

Marraskuisena lauantai-iltapäivänä pääsin viettämään aivan mahtavaa aikaa Portlandiin kahdeksan muun AFS-vaihto-oppilaan kanssa omatoimisesti järjestetyn tapaamisen ansiosta. Kiertelimme ympäri kaupunkia ja saimme jakaa omia tähänastisia kokemuksiamme toisillemme, mikä oli kyllä mukavaa vaihtelua normaaliin arkeen. Toiset vaihto-oppilaat kun ovat ainoat ihmiset, jotka todella voivat ymmärtää, mitä tähän kokemukseen kuuluu.

Elämäni ensimmäinen frappuccino

Portlandissa on jotakin todella viehättävää. Kaupunki eroaa kaikista ennen näkemistäni paikoista, ja sen motto "Keep Portland strange" kuvaa jo paljon erilaisuuteen pyrkimisestä. Korkeiden rakennusten välissä kasvavat puut ja erikoisputiikit, sekä maailman suurin kirjakauppa, jossa voisi helposti kuluttaa kokonaisen päivän, tekevät Portlandista ainutlaatuisen. Välillä pysähdyn vain miettimään, kuinka onnellisessa asemassa olenkaan saadessani mahdollisuuden päästä näkemään kaikki tämä omin silmin.
 

Katsomassa koulun Addams Family -musikaalia

Marraskuun lopulla vihdoinkin koitti aika päästä ensimmäistä kertaa syyslukukauden aikana viikon mittaiselle lomalle koulusta. Torstaina olleen kiitospäivän lisäksi aikaa jäi paljon muullekin toiminnalle kuten elokuvateatteriin menemiselle, kokkaamiselle, jäähallissa luistelemiselle, piparkakkutalon koristelemiselle sekä lukion musikaalin näkemiselle. Oli mukava kuulla historiallisia tapahtumia kiitospäivän alkuperästä, ja päästä maistamaan perinteisiä juhlapyhään liittyviä herkullisia ruokia kuten täytettyä kalkkunaa ja karpalojäädykettä. Itse tein karjalanpiirakoita ja munavoita tuomaan uusia makuja pöytään. Ruisjauho taisi olla hieman liian erikoinen tuote monelle maistajalle, mutta urheasti kaikki ainakin yhden piirakan uskalsivat kokeilla.
 

Karjalanpiirakat testissä

Kiitospäivän illallinen- ja kalkkuna, jonka sain itse täyttää

Suomen lippu oli päässyt koristamaan jäähallin seinää

Joulukuusta valitsemassa

Nyt pikkuhiljaa olen yrittänyt selittää itselleni, että tänä vuonna joulu tulee olemaan erilainen kuin mihin olen tottunut. Itseäni voisin kuvailla todelliseksi jouluihmiseksi, jolle kaikesta tärkeintä ovat vuosittain toistuvat perinteet, kuten itsetehdyt joululahjat, hautausmaalla käynti, lumi sekä perheen kanssa yhdessä oleminen. Vaikka tiedän ajan tulemaan olemaan vaikeaa täällä, yritän ottaa kaiken irti amerikkalaisesta joulusta. Sellaisen tulen nimittäin kokemaan ainoastaan kerran elämässäni.  Suomalaisten joululaulujen soittaminen pianolla, ja jouluvalojen loisteen katseleminen auttavat synkimmänkin ajan koittaessa. Kaikesta selvitään. Aina on selvitty.

Kuoromme esiintyi Lake Oswegon keskustassa ennen jouluvalojen sytyttämistä