Vielä kauempana.

Toisena viikonloppuna pääsin matkustamaan host-perheeni mukana Keski-Oregoniin, Bend-nimiseen kaupunkiin, jossa host-isäni sisko miehineen pitää asuntoa vuokralla matkustajia varten. Saimme yöpyä heidän vierainaan kolmen päivän ajan, vaikka paljon emme ehtineetkään itse talossa aikaa viettää. Täytyy vielä sanoa, että vieraanvaraisuus oli ylintä luokkaa, sillä isäntäväki itse valmisti päivittäin todella hyvän aamiaisen ja iltaruoan meille tarjottavaksi, sekä oli kiinnostunut minusta ja kotimaastani. Joka ilta katselin porealtaasta tähtitaivaalle täysikuun hehkuessa ja mietin, kuinka kaukana oikeasti olenkaan kodistani ja perheestäni. Vastapäätäni istuva samaiset mietteet omaava Maite sanoi silloin, että ainakin voimme katsella samoja tähtiä kuin perheemme kotona.

Perjantai aamupäivällä ajoimme piknikille Newberry national volcanic monumentille, joka on kauan aikaa sitten ollut suuri toimiva tulivuori. Purkauksen jälkeen kraateriin on muodostunut mm. kaksi järveä, East ja Paulina, joka näkyy alla olevissa kuvissa. Kraaterin sisällä on nykyään paljon alueita leiriytymistä ja vaeltamista varten, ja järvet toimivat hyvinä kalastuspaikkoina. En ollut ikinä nähnyt mitään vastaavaa. Maisemat olivat sanoinkuvaamattoman kauniita, ja koko paikka huokui tyyneyttä.

Paulina lake aamuauringossa

Syötyämme eväämme suuntasimme monumentissa sijaitsevalle Obsidian trail-vaellusreitille. Kävelimme suuren tuliperäisistä kivistä muodostuneen keon päälle, jonka huipulta näkyi pitkälle kraaterin eri osiin asti. Mikä teki kaikesta vielä hienompaa oli se, että mustan kiiltävää obsidiaani-kiveä esiintyy vain harvassa paikassa koko maailmassa. 

Amerikassa ihmisten on tapana rakennella
 kivitorneja vaellusreittien varrelle.

Tuli-Ilma-Vesi-Maa

Newberry national volcaniv monumentilla olisi ollut vielä paljon enemmän tarjottavaa, mutta kiireisen aikataulumme vuoksi ehdimme käydä enää ainoastaan yhdellä nähtävyydellä. Onnekseni valintamme kohteeksi osuivat Paulina-vesiputoukset, joiden näkemistä henkilökohtaisesti odotin eniten kaikista nähtävyyksistä. Host-vanhempani kertoivat putousten olevan tänä vuonna normaalia vaatimattomammat vähäisen vesimäärän takia. Tämä johtuu Yhdysvaltojen länsirannikon poikkeuksellisen kuivasta kesästä, mikä on aiheuttanut myös todella paljon metsäpaloja ainakin Oregonissa. Koska itse en ollut kuitenkaan aikaisemmin vesiputousta nähnyt, eikä näin ollut mitään mihin verrata, oli näky mielestäni mykistävän kaunis. Katsoin nyt omin silmin sellaista maisemaa, jonka näkemisestä olin vasta vähän aikaa sitten haaveillut We heart it-sivuston kautta.

Paulina falls

Illalla host-äitini mennessä viinimaistajaisiin Bendin keskustaan yhdessä host-isäni siskon ja tämän miehen kanssa minä ja Maite pääsimme samalla kyydillä kaupungille. Tehtävänämme oli kävellä keskustassa sijaitsevaa joen rantaa pitkin pieni lenkki ja samalla katsella, miltä Bend näytti ilman maalaismaisemia ja vuoristoja. Viimeksi mainitun osan suoritimme kunnialla loppuun, mutta reittivalintamme ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Päädyimme loppujen lopuksi kiertämään kaupunkia ympäri, emmekä vieläkään voi ymmärtää, mihin se joki oikein katosi. Löysimme lopulta kuitenkin onneksi takaisin sovitun kaupparivistön eteen juuri sovittuun aikaan, ja kierrellessämme ympäri kaupunkia ehdin ainakin tutustua Maiteen ja Baskimaahan paljon paremmin. Paluumatkallamme ajoimme vielä läheiselle buttelle, joka on siis nimitys jyrkkäreunaiselle kukkulalle. Jälleen kerran maisemat huipulta olivat upeat, ja todellakin näki kuinka vuoristot ympäröivät Bendin kaupunkia.

Lauantaina herätyskelloni soi kuudelta, sillä olin lähdössä jo kahdeksalta host-vanhempieni sekä Maiten kanssa vaeltamaan Smith rock state parkkiin. Ensimmäinen kertani myös tällä saralla. Ylös yli 1000 metriin asti käveleminen ei ollut niin raskasta kuin kuvittelin, pikemminkin nautin koko matkan ajan. Niin sääli, ettei Suomessa tällaista pysty harrastamaan... Alastulo osottautui kuitenkin hankalammaksi, sillä jalkapohjan lihakset tuli pitää koko ajan jännittyneinä vuoren jyrkkyyden takia. Myös lämpötila alkoi kohota kiihtyvää tahtia heti yhdeksän jälkeen. Hauskaa minulla kuitenkin oli, ja kaiken täällä syömäni jälkeen pitkähkö aamutreeni ei välttämättä ollut ihan huono ajatus. Vaikka saavuimme Smith rock parkiin jo aikaisin aamusta, lähes koko parkkitila oli jo täynnä autoja. Meille selvisi, että samaisena aamuna Smith rockin vaellusreitti toimi myös maraton- sekä juoksukilpailuratana. Tästä johtuvasta väistelystä huolimatta selvisimme vaellusretkestämme ja pääsimme syömään lounasta todella hyvään meksikolaiseen ravintolaan.

Matkalla huipulle

Näkymät Bendiin korkeimmalta kohdalta.

Alaspäin kulkevan reitin nimi on Misery ridge trail, joka suomenettuna voisi
 tarkoittaa kärsimyksen harjannetta...Maisemat kuitenkit olivat kaukana kurjuudesta.

Kuuluisa Monkey face rock

Samaisena päivänä pääsin vielä katsomaan läheistä kanjonia, jossa noin kuukausi sitten alettiin järjestää benji-hyppyjä. Itse jätin tällä kertaa väliin, mutta näimme kyllä, kun muutamat hullunrohkeat ihmiset asettivat henkensä köyden varaan ja hyppäsivät. Tämän jälkeen suuntasimme kohti hyvin amerikkalaista vanhojen autojen näyttelyä, josta jopa minä, henkilö, joka ei ymmärrä autoista yhtikäs mitään, sain positiivisen kokemuksen. Illalla levon jälkeen kävin host-perheeni kanssa vielä kävelemässä Bendin keskustassa sijaitsevassa puistossa, joka näytti mystiseltä metsäpaloista kulkeutuvan savun takia.

Sunnuntai aamupäivällä oli aikamme jättää Bend, ja lähteä ajamaan noin kolmetuntiselle matkalle kotia kohti. Viikonlopun kruunasi pysähdyspaikkamme pienessä laskettelukeskuskylässä. Kävimme syömässä ihanassa aamupala-lounaskahvilassa, joka oli kuin suoraan amerikkalaisista elokuvista. Kanavoileivän päätteeksi jaoimme seitsemän ihmisen kesken valtavan mutta herkullisen donitsin, joka oli kuorrutettu rasvaisella vaahterasiirappikuorrutteella. Aivan ihanan viikonlopun sain täällä kokea, ja näin asioita, joita tuskin ilman vaihtovuottani olisin ikinä tullut näkemään.