Lopun alkua vai alun loppua?

Elämä kuljettaa juuri sinne, minne on tarkoitus kulkea.
Jokaikinen ihminen, joka tulee sillä tiellä vastaan, on sinne tarkoitettu.

Elämä on yhtä vuoristorataa. Ylikäytetty lausahdus mutta täyttä totta, ja yleensä alamäki iskee vasten kasvoja kun sitä vähiten osaa odottaa. Lähes 18 vuoden kokemuksella olin kuitenkin valmistautunut ottamaan helmikuun vastaan tuplasateenvarjoin, jotta tänä vuonna tämä epäonnen kuukauteni ei kaataisi vesisankoaan päälleni- ainakaan jäävedellä täytettynä. Kaikesta huolimatta helmikuu kuitenkin onnistui siinä taas. Taikauskoako? Kenties, mutta epäilyttävän paljon ennennäkemättömiä asioita sattui tapahtumaan, joista mainittakoon mm. pommiin nukkuminen juurikin englannin tunnilta, ja kun pieniä ja vähän isompiakin ikäviä asioita kasaantuu päälle ennätykselliset määrät samaan aikaan vuodesta, ajattelutapa muuttuu.

Toisaalta, helmikuulla oli mukaviakin asioita tarjottavanaan, ja tässä vaiheessa voin vain naureskella huonolle tuurilleni. Hiukseni pääsivät lopultakin aivan liian pitkän tauon jälkeen ammattilaisen käsittelyyn, ja vaaleiden raidoitusten sekä leikkuun jälkeinen lopputulos oli enemmän kuin mitä osasin toivoa. Myös lapsenvahtina olen päässyt jo neljään kertaan naapuriston lapsiin tutustumaan, mikä on ollut aivan ihana kokemus! Hipnotic-tanssiryhmän kanssa olimme kahtena viikonloppuna Portlandissa kisaamassa, ja kokemus oli kuin suoraan Abby Lee Dance Studio-ohjelmassa näytettävistä tanssikilpailuista. Kaiken lisäksi toinen esityksemme ansaitsi kultaa. Aina silloin tällöin muistaa oikein kunnolla, että oikeasti asun Amerikassa. Tuo oli juuri sellainen hetki.

15. päivä Presidentin päivän ansiosta pääsin viettämään vapaapäivän OMSI-tieteismuseossa, joka muistutti hyvin paljon Heurekaa. Aika kului nopeasti kierrellen eri tieteenaloihin painottuvia huoneita. Kohokohtana pääsin katsomaan tähtikuvioista kertovaa opastettua "elokuvaa", jossa puoliympyrän muotoiseen katto-osioon heijastettua tähtikartastoa olisin voinut unohtua katselemaan loppupäiväksi.

Portlandin kaunista arkkitehtuuria jään kaipaamaan...

Kalenterin sivun vaihdettuani huokaisin helpotuksesta. Toisaalta pitää vain ihmetellä ajan kulkua. Maaliskuu. Ensimmäistä kertaa on alkanut tuntua, että omassa sängyssä nukkuminen ei ole enää niin kaukana. Ajatukset täytyy kuitenkin vielä suunnata elämään täällä. Joskus se on helppoa, joskus vaikeaa. Omaa mielialaa on itsekin välillä vaikea seurata ja tulkita. Maaliskuu onneksi osasi pitää minut kiireisenä, ja Oregonin kevät kukkivine kirsikkapuineen, tulppaaneineen ja narsisseineen ovat loputtoman vesisateen keskellä auttaneet ylläpitämään positiivista mielialaa.
Alkukuusta pääsin kokemaan ensimmäisen pedikyyrini yhdessä host-äitini sekä toisen host-isoäitini kanssa läheisessä kauneushoitolassa. Koulutehtävien keskelle tälläinen hemmottelu sopi täydellisesti, ja päivän päätteeksi koko perhe kokoontui katsomaan yhdessä Oscar-gaalaa. 13.päivänä koulumme Americana-niminen folk-teemainen kuorokonsertti keräsi jälleen kerran täyden katsomon, ja lavalla yhdessä laulamisesta yritin ottaa kaiken irti vielä kuin se on mahdollista. Onneksi toukokuussa on vielä yksi konsertti odottamassa ennen kuin on hyvästien aika.

Maaliskuun kohokohta oli ilmiselvästi kevätlomalla host-perheeni kanssa tekemä retki Lake Oswegosta rannikon kautta Kalifornian pohjoisosaan, tunnettuun Red Woods -metsään. Lähdimme lauantaiaamuna ja viivyimme tien päällä neljä päivää kulkien vuokratulla asuntoautolla.  Ensimmäisen yömme vietimme Honeyman-retkeilyalueella Florencessa, joka sijaitsee lyhyen kävelymatkan päässä Oregonin dyyneiltä. En ollut aikaisemmin ollut edes tietoinen tällaisen paikan olemassaolosta täälläpäin Amerikkaa. Tämän lisäksi pääsimme ajamaan "hiekkamönkkäri" tyyppisillä autoilla ympäri jyrkkiäkin dyynejä ammattilaisen kyydittämänä, mikä oli niin upea kokemus, etten tiennyt, miten voisin kiittää perhettäni tarpeeksi.

Pääsimme ajelulla myös aivan meren vierelle

Salaisuuksien ranta

Isä & tytär; satukirjakuva Bullards- rannalta

Seuraavien päivien aikana ajoimme useita tunteja nähden Oregonin upeaa luontoa kuten monia rantoja majakkoineen ja jyrkkine harjanteineen, maatiloja eläimineen sekä pikkukyliä perinteisine amerikkalaisine taloineen. Sää saattoi muuttua tuulisesta rankkasateesta auringonpaisteeseen useasti yhden päivän sisällä, mutta olen oppinut sen olevan luonnollista Oregonissa. Eräs kauneimmista kohteista, joissa kävimme oli The Secret Beach, joka nimensä mukaisesti on piilossa jyrkän ja liukkaan metsäreitin takana. Tämän takia ranta on pysynyt lähes autiona. Vaikka aallot olivat tällä kertaa niin suuret ettemme päässeet kulkemaan rantahiekalle, aurinko kuitenkin yllätti meidät säteilyllään, joten pystyimme pysähtymään piknikille tämän kauniin rannan viereiselle kalliolle. Viimeisenä päivänä ajoimme yli Kalifornian pohjoisrajan, ja päädyimme lähes välittömästi valtavan kokoisten puiden ympäröimiksi. Olimme saapuneet määränpäähämme. Red Woods oli upea kokemus, ja nyt voin sanoa käyneeni Kaliforniassa, vaikkakin maisemat eivät ehtinetkään tällä matkalla paljoakaan muuttua Oregonista.

Jättiläisten maassa

Maaliskuun 25.päivä host-perheeni yllätti minut muistamalla syntymäpäiväni. Olin yöpynyt edellisen yön host-sisarusteni kanssa isovanhempien luona, ja ensiotteeksi aamulla pääsin etsimään syntymäpäiväkortteja ympäri taloa, ja aamiaiseksi syömään pannukakun, johon oli suklaahipuilla kirjoitettu 18. Kotiin palattuani en voinut uskoa, kuinka paljon vaivaa eteeni oli nähty. Taivaallisen hyvänmakuinen sitruunakakku oli tilattu läheisestä leipomosta, onnentoivotusilmapallot laitettu odottamaan eteisaulaan, ja lahjat aseteltu pöydälle avaamista varten. Perheeltäni sain kirjan täynnä upeita maisemakuvia Oregonista sekä Oregon-kaulakorun. Päivän päätteksi menimme yhdessä nauttimaan illallisen Portlandiin Spaghetti Factor-nimiseen pastaravintolaan. En olisi voinut toivoa parempaa 18-vuotis syntymäpäivää!

Täydellinen ilta

Toiveeni on jo toteutunut saadessani asua täällä