Minne tie vie?

Tässä aluksi haluan vielä sanoa, että aikaisempien tekstieni alkuperäiset kirjoituspäivämäärät eivät vastaa blogissani näkyviä aikoja. Tämä johtuu siitä, että päätin vasta äskettäin vaihtaa blogini tänne Bloggeriin. Ei siis kannata ihmetellä, miksi useampi postaus on ilmestynyt samaisen päivän aikana. Aikaisimmat tekstini ovat jo tammikuulta, joten tuolloin kuvaamani pitkä aika lähtöön oli siis todellakin pitkä. Nyt jatkan siitä mihin viimeksi jäin ja kirjoitankin lisää asioista ja tapahtumista, joita matkalleni on kuulunut ennen lähtöäni.

Ensimmäinen  kokoontuminen muiden AFS:ssän kautta vaihtoon lähtevien kanssa tapahtui Helsingissä yliopiston Porthanian salissa 21.huhtikuuta. Mukana tässä valmennustilaisuudessa toivottiin järjestön puolesta myös olevan ainakin yksi tulevan vaihto-oppilaan vanhemmista, ja noin kolmetuntinen tilaisuus sisälsi luentoja mm. AFS:sän henkilökunnalta, entiseltä vaihto-oppilaalta sekä vaihto-oppilaan vanhemmalta. Pidin henkilökohtaisesti tilaisuutta hyödyllisenä ja tietoa saatiin mm. kulttuureista, järjestön toiminnasta sekä yhteydenpidosta Suomeen vuoden aikana.

Toukokuun alussa, 2.-3. päivä, AFS järjesti lähtöorientaatioleirin Sammatissa Elämännokan leirikeskuksessa, jonne lähdin yhdessä muiden tulevien vaihto-oppilaiden kanssa aamulla Helsingistä. Bussimatkalla viereeni istui toinen Jenkkeihin lähtevä tyttö, josta myöhemmin tuli sattumalta myös yksi huonekavereistani kolmen muun samaisen kohdemaan omaavan tytön kanssa. Huomasin nopeasti, että tälle leirille oli kutsuttu osa Yhdysvaltoihin lähtevistä sekä myös Pohjoismaihin lähteviä vaihto-oppilaita. Entiset vaihdossa olleet pitivät pienryhmille erilaisia kokoontumisia, ja kuten leireillä yleensä, ruokaa tarjottiin riittämiin. Puhuimme mm. peloistamme, tavoitteistamme ja odotuksistamme sekä kuuntelimme, mitä vetäjämme kertoivat omista vuosistaan ulkomailla.

Saapumispäivän iltana tunnelma oli jo huomattavasti rennompi kuin aamulla. Itse päädyin pelaamaan Rappakalja-lautapeliä ja soitinpa hieman hyvin epävireistä pianoakin. Muiden vaihto-oppilaiden kanssa oli mukava jutella, ja monelle kävikin niin, että he tajusivat vasta kunnolla tuolloin lähtevänsä pian vuodeksi yksin ulkomaille. Kaikista eniten pidin itselle kirjoitettavan kirjeen kirjoittamisesta, jonka AFS tulee lähettämään minulle Jenkkeihin joulun aikoihin. Kirjeelle tuli pituutta väistämättä melko lailla, sillä pidän kirjoittamisesta paljon ja tiedän, että tulen haluamaan lukea vieraassa maassa mahdollisimman paljon omista tuntemuksistani ajalta, jolloin en vielä tiennyt, minne olen edes menossa.